Keskiviikko 1.4.2015 klo 19:34 Pitkästä aikaa päivitysta tänne, maalauksia on kyllä tehty mutta on jäänyt päivittämättä tänne. Näin pääsiäisen aikaan on hyvä miettiä voisiko mehiläisvahamaalausta hyödyntää pääsiäismunien maalauksessa. Ja miksipä ei voisi! Pisanka-munien maalauksessahan hyödynnetään mehiläisvahaa. Siinä joko peitetään vahalla ne kohdat, joihin ei haluta värin tarttuvan tai sitten maalataan ihan mehiläisvahalla kohokuvioita tai kuvioita joissa vaha itsessään muodostaa kuviot. Pisanka-munien maalaamisessa käytetään tosin vähän eri välineitä ja mehiläisvaha sulatetaan ensin ja sitten vaikka nuppineulanpäätä hyödyntäen tai kistkalla laitetaan vahaa. Otin mallia muutamasta pajunkissoin koristellusta pisanka-munasta ja käytin maalaamiseen stylusta eli lämpökynää. Ja onnistuneitahan noista tuli. Eli ei se tekniikka niinkään vaan se lopputulos 🙂 Ja kun vauhtiin pääsi niin eihän sitä nyt voinut yhteen jättää... Tässä ne koristaa ohraa. Ohra pitäisi näköjään kylvää tosi tiheään, jotta siitä saisi tuuhean ja kauniin. Mutta tosi hyvin kasvaa, nopeasti, mutta valitettavan harvaan vaan. |
Avainsanat: pääsiäinen, pääsiäismuna, munien maalaus |