Jouluisia kuvia

Sunnuntai 27.5.2012 klo 16:31


Tämä postaus ei nyt välttämättä näihin ihanan aurinkoisiin päiviin sovi, mutta koska blogini tekstit on nyt sen puoli vuotta myöhässä niin nythän olisi marraskuun loppu, joten aika on mitä sopivin jouluisille kuville.

Siljan pitämä kurssi oli joulun alla silloin marraskuun lopussa, niin siellä opittiin maalaamaan myös kynttilöitä ja leimasintekniikalla tehtyjä jouluisia kuvia. Teinkin suuren osan joulukorteista tänä vuonna itse, ja olin niin tyytyväinen saavutukseeni...  

yksikynttila.jpg

Ihastuin näiden kynttilöiden tekemiseen ja hetken harjoittelun jälkeen alkoi liekkikin jo syntyä kunnolla ja sen tunnisti liekiksi, seikä se näyttänyt enää vain epäääräiseltä kullankeltaiselta juovalta. Urakoin näitä kynttilöitä eri värisinä, sekä yhden kynttilän kortteja että usean kynttilän sarjoja. 

kolmekynttilaa.jpg

Toinen ihana joulukorttimalli oli leimasintekniikalla tehdyt. Leimasille leimattiin ensin kuusi tai jolupukki ja poroja, tai mitä vaan jouluista korttiin. Kun leima on kuivunut, sen päälle maalataan värit ja sitten koristellaan vaikka laidat. Silja oli leimannut meille valmiiksi korttipohjia ja antoi niitä sitten kotiin mukaan. Ne sukulaiset, jotka ei saaneet kynttiläkortteja, sai sitten poro ja joulupukki -kortteja tai joulukuusikortteja.

porotsininen2.jpg

  porotsinimusta.jpg

    

porotsininen.jpg

 

Kaikki kuusikortit on näköjään löytäneet uuden kodin, en huomannut kuvata niitä ennen lähettämistä. Ensi jouluksi pitäisi keksiä sitten jotain uutta. Tai sitten jatkan kynttilä ja poro -linjalla.

Avainsanat: encaustic art, joulu, mehiläisvahamaalaus, kynttilät, porot

Shopping Cart